Asiakaspalvelu (03) 311 716

Rytmihäiriöiden tutkimus ja hoito

Sydämen rytmihäiriöoireiden tutkimisessa perustan muodostavat lääkärin suorittama potilaan haastattelu (anamneesi) ja nykytilan tutkiminen (status).

Elektrofysiologinen tutkimus ja ablaatiohoito

Potilaalta rekisteröidään sydänfilmi (EKG), otetaan tarvittavat verikokeet sekä arvioidaan sydämen rakenne ja toiminta ultraäänitutkimuksen avulla. Lisätutkimuksina käytetään usein EKG:n pitkäaikaikisrekisteröintiä (holter) ja rasituskoetta. Ajoittain sydämen kuvantaminen joko magneettitutkimuksella (MRI-tutkimus) tai tietokonetomografialla (TT/CT-tutkimus) on tarpeen. Invasiivinen elektrofysiologia tarkoittaa rytmihäiriöiden hoitoa katetriablaatiotekniikoin (mm. eteisvärinän hoito).
Invasiivisissa hoidoissa hyödynnämme myös monipuolisia erikoistekniikoita, mm. robottiavusteista magneettinavigointia sekä Carto- ja Ensite -mallinnusteknologiaa. Teemme tahdistin-, (IPG), rytmihäiriötahdistin (ICD) ja vajaatoimintatahdistinasennuksia (CRT-P, CRT-D) ja hoitoa.

Mitä elektrofysiologisella tutkimuksella tutkitaan?

Elektrofysiologinen tutkimus on kajoava tutkimus rytmihäiriöiden diagnosoimiseksi ja paikantamiseksi. Elektrofysiologinen tutkimus suoritetaan, kun halutaan selvittää rytmihäiriön tai sydämen johtumishäiriön mekanismia, arvioida rytmihäiriöoireen vakavuutta tai etsiä rytmihäiriön syntykohtaa. Epäselvän tajuttomuuskohtauksen selvittäminen saattaa vaatia elektrofysiologisen tutkimuksen suorittamista.

Miten elektrofysiologinen tutkimus ja katetriablaatiohoito tehdään?

Elektrofysiologisessa tutkimuksessa ja katetriablaatiohoidossa katetrit viedään paikallispuudutuksessa nivusalueen verisuonista sydämeen. Katetrien avulla rekisteröidään ”sydämen sisäinen sydänfilmi” jolloin sydämen sähköisten johtoratojen toiminta sekä erilaisten rytmihäiriöiden mekanismit selviävät. Elektrofysiologiseen tutkimukseen ei yleensä liity merkittävää kipua. Diagnostinen elektrofysiologinen tutkimus jatkuu usein samalla kerralla tehtävällä rytmihäiriön katetriablaatiohoidolla.

Mitä ablaatiohoidossa tehdään?

Ablaatiohoidossa rytmihäiriöitä aiheuttavia ja ylläpitäviä mekanismeja hävitetään tekemällä katetrin avulla paikallinen kudostuho rytmihäiriöpesäkkeeseen. Ablaatiohoidossa käytetään tarvittaessa kivunlievitystä. Elektrofysiologinen tutkimus ja katetrablaatiohoito kestävät tavallisimmin 2-3 tuntia. Erikoistapauksissa toimenpide saattaa kestää 4-6 tuntia. Toimenpiteiden komplikaatioriski on yleensä alhainen, alimmillaan alle 1 % ja enimmillään noin 5 % luokkaa.  Toimenpiteet vaativat yleensä vain yhden sairaalayöpymisen. Joskus kotiutuminen voi tapahtua toimenpidepäivänkin aikana. Sairasloman tarve on yleensä 3-5 vrk:ta.

Katetriablaatiohoito on usealle potilaalle parantava hoito mutta ajoittain rytmihäiriölääkityksen jatkaminen on tarpeellista. Katetri- ja lääkehoidon yhdistämisen lisäksi voidaan tarvita tahdistinhoitoa. Tämä tulee kyseeseen, kun todetaan oireista hidassykkeisyyttä tai sydämen pumppauskyky on merkittävästi heikentynyt esimerkiksi sepelvaltimotaudin tai vajaatoiminnan vuoksi.

EKG:n vuorokausirekisteröinti

EKG:n vuorokausinauhoitusta eli Holter-tutkimusta käytetään rytmihäiriöiden selvittämisessä. Rekisteröinnistä arvioidaan sydämen rytmi ja sykenopeus eri tilanteissa, mahdolliset lisälyönnit ja lyöntisarjat, lyöntitauot sekä viitteet sydänlihaksen hapenpuutteesta nauhoituksen aikana.

Mitä EKG:n vuorokausirekisteröinnillä tutkitaan?

Tutkimuksen avulla saadaan selville rytmihäiriöiden syntytapa, määrä ja merkitys. Vuorokausinauhoituksen avulla saadaan selville, ovatko rytmihäiriöt eteis- vai kammioperäisiä. Sen avulla pyritään selvittämään myös epäselvien tajuttomuuskohtausten syy sekä saamaan tietoa sydänlihaksen hapenpuutteesta.

EKG:n vuorokausirekisteröinnistä voi olla apua myös sepelvaltimotaudin yhteydessä, esimerkiksi silloin, kun epäillään yöaikaisten oireiden taustalla olevaa sepelvaltimotautia.

Miten EKG-rekisteröinti tehdään?

Vuorokausirekisteröinti tapahtuu EKG-rekisteröinnin kaltaisesti. Potilaan rinnalle asetetaan viisi tai seitsemän EKG-elektrodia, joiden avulla sydänkäyrää seurataan 24 tunnin tai 48 tunnin ajan. Tutkimuksessa potilas merkitsee rytmihäiriötuntemukset ja muut sydänoireet oirepäiväkirjaan, ja nauhoituksen jälkeen lääkäri vertaa sydänfilmiä ja kuvattuja oireita keskenään.

Potilasta rohkaistaan elämään tutkimuksen aikana normaalia elämää ja harjoittamaan toimintoja, jotka saattavat käynnistää rytmihäiriöt. Tutkimuksen aikaiset sydämen lyönnit (noin 100 000 vuorokaudessa) rekisteröityvät laitteen muistiin ja ne puretaan jälkikäteen analysoitaviksi.

Osalle ihmisistä rytmihäiriöt ilmenevät vain harvakseltaan. Oirejohteisessa nauhoituksessa potilasta seurataan useamman viikon ajan, ja hän aktivoi EKG:n nauhoituksen oireiden ilmaantuessa.

Milloin potilaalle laitetaan sydämentahdistin?

Sydämentahdistin asennetaan kun sydämen hidas syke aiheuttaa oireita, potilaalla on ollut henkeä uhkaava nopea rytmihäiriö tai sydämen vajaatoimintapotilaalla on oireita asianmukaisesta lääkehoidosta huolimatta. Tahdistinjärjestelmä koostuu pienestä, ihon alle paikallispuudutuksessa asennettavasta tahdistinlaitteesta (generaattorista) ja 1 – 3 tahdistinjohdosta. Tahdistinjohdot viedään paikallispuudutuksessa useimmiten solislaskimon kautta sydämen oikeaan eteiseen, oikeaan kammioon ja joissakin tapauksissa myös vasemman kammion seinämään.

Tavallinen tahdistin aistii sydämen omaa rytmiä ja tahdistaa vain mikäli syke hidastuu alle ohjelmoidun rajan. Rytmi- ja vajaatoimintatahdistimen toimintaperiaate eroaa tavallisesta tahdistimesta.

Milloin rytmihäiriötahdistin asennetaan potilaalle?

Defibrillaattori eli rytmihäiriötahdistin (ICD) asennetaan potilaille, joilla on riski saada henkeä uhkaava nopea rytmihäiriö. Rytmihäiriötahdistin tunnistaa häiriön ja korjaa sen ylitahdistamalla tai sähköiskulla pelastaen potilaan hengen. Rytmihäiriötahdistimen annettua iskun tai ylitahdistushoidon tulee laitteen toimintaan perehtyneen kardiologin tarkistaa, että tahdistin on toiminut asianmukaisesti.

Milloin vajaatoimintatahdistin asennetaan potilaalle?

Biventrikulaaritahdistin eli vajaatoimintatahdistin (CRT) asennetaan potilaille, joiden sydämen pumppauskyky on pysyvästi alentunut, heidän sydänsähkökäyrässä näkyy katkos ja/tai heille syntyy hengenahdistusoire pienessäkin rasituksessa, esimerkiksi rauhallisessa kävelyvauhdissa. Vajaatoimintatahdistimella pyritään parantamaan sydämen pumppauskykyä tahdistamalla samanaikaisesti sekä oikeaa, että vasenta kammiota. Vajaatoimintatahdistimen säätö tapahtuu aina yksilöllisesti ja usein sydämen ultraäänitutkimusta apuna käyttäen.

Tahdistinta ohjelmoivan kardiologin asiantuntemus ja kokemus ovat avainasemassa paitsi tahdistinsäätöjen optimoinnissa myös potilaan sydänsairauden arvioinnissa.