Sydänsairaalan vajaatoimintapotilaiden etähoito-ohjelma on Vuoden vaikuttavuusteko 2022

Sydänsairaalan rakennus ulkoapäin kuvattuna

Vaikuttavuusseura ry palkitsi sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden etähoito-ohjelman Vuoden vaikuttavuustekona. Raati kiitti Sydänsairaalan kehittämän etäpalvelun kohdistumista kansansantaloudellisesti ja kansanterveydellisesti merkittävään potilasryhmään. Vaikuttavuuslähtöisen palvelun päätavoite on potilaalle tuotettu terveyshyöty ja sen seurauksena kustannusvaikuttavuuden parantaminen.

Vuoden vaikuttavuusteko -kilpailuilla Vaikuttavuusseura ry haluaa nostaa esiin asioita, toimia, innovaatioita ja onnistumisia, joilla edistetään sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuutta Suomessa. Palkinnot jaettiin Mediuutisten Vaikuttajagaalassa 2. joulukuuta 2022. Vuoden vaikuttavuusteot jakautuivat kolmeen kategoriaan, joista Sydänsairaala palkittiin palvelut-kategoriassa.

Palkinnon perustelujen mukaan ”Sydänsairaalan etähoitopalvelukonsepti on moderneja välineitä ja mahdollisuuksia vaikuttavasti hyödyntävä, kohdennettu hoito-ohjelma, jossa etähoitosovelluksen ja laitteiden avulla vajaatoimintapotilaita voidaan systemaattisesti etäseurata ja -hoitaa. Konseptin selkeänä vaikuttavuustavoitteena on suuri terveyshyöty. Toiminta on skaalattavissa oleva ja ratkaisuna innovatiivinen sekä käytännöllinen.”

Palvelun taustalla hoitopolkuanalyysi

Sydämen vajaatoiminta on lähes aina elinikäistä lääke- ja muuta hoitoa vaativa, vakava sairaus. Suuren potilasryhmän hoito aiheuttaa runsaasti hoitotapahtumia niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa. Vajaatoimintaa sairastavien potilaiden on osoitettu hyötyvän muun muassa lääkehoitoon sitoutumisesta, fyysisestä harjoittelusta ja päivittäisestä painon seurannasta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseen kannattaa erityisesti panostaa. Sydänsairaala on tunnistanut, että etätuki on oivallinen tapa tukea potilaita näillä osa-alueilla.

Vuosina 2016–2017 Sydänsairaala teki hoitopolkututkimuksen, jossa todettiin, että 35 % potilaista joutuu päivystyshoitoon 30 päivän sisällä vajaatoimintadiagnoosista. Mallilaskelmat Sydänsairaalan teettämästä hoitopolkuanalyysista viittasivat etähoito-ohjelmien merkittävään hyötypotentiaaliin. Yli 3000 hoitojakson analyysi osoitti hoitopoluissa epäkohtia, joiden korjaaminen johtaisi todennäköisesti kiireellisten ja päivystyskäyntien sekä sairaalahoitojaksojen vähenemiseen.

– Sydänsairaala kehitti ja pilotoi digitaalisiin työkaluihin perustuvan CHF-potilaiden etähoito-ohjelman, jonka vaikuttavuutta arvioitiin ensi kertaa syksyllä 2021. Rekisteritutkimuksen aineistossa etäseurantapotilaiden päivystyksellisiä käyntikirjauksia kertyi vuositasolla 42 % vähemmän etäseurannan aikana kuin sen ulkopuolella, kertoo palkinnon vastaanottanut Sydänsairaalan kehitysjohtaja Janne Hulkkonen.

Tällä hetkellä 82 % Sydänsairaalan etähoito-ohjelmassa mukana olevista vajaatoimintapotilaista on sitoutunut hoito-ohjelmaan.

– Terveydenhuollon toiminnan tavoitteena tulee olla vaikuttavien eli terveyttä parantavien palveluiden kehittäminen ja käyttäminen. Vaikuttavuusseuran myöntämä palkinto palvelut-kategoriassa on oiva osoitus Sydänsairaalan kyvykkyydestä tällä tärkeällä alueella. Hienoa työtä, josta kiitos kuuluu etähoito-ohjelman kehitystiimille ja kaikille vajaatoimintapotilaiden hoitoon osallistuville, toteaa Sydänsairaalan toimitusjohtaja Pasi Lehto.

Lisätietoja

Janne Hulkkonen, kehitysjohtaja, Sydänsairaala, p. 041 730 2276, janne.hulkkonen@sydansairaala.fi
Pasi Lehto, toimitusjohtaja, Sydänsairaala, p. 050 555 7740, pasi.lehto@sydansairaala.fi

Lue lisää

Vuoden Vaikuttavuusteot 2022 on valittu (Vaikuttavuusseuran tiedote)

Vaikuttavuusseura jakoi palkinnot – Tays nappasi kaksi (Mediuutiset.fi)