array(1) { [0]=> string(6) "mobile" }

Etäseurantalaite tutkii öisin

Erilaisia oireita alkoi ilmetä pikkuhiljaa, kertoo Mari Nummila. Väsymystä, ylävatsan arkuutta, hengästymistä, heikotusta. Oireet pahenivat pikkuhiljaa. Rasitus-ekg paljasti vaivan, joka helpotti sydämentahdistimen asennuksen jälkeen. Seuranta jatkuu Sydänsairaalassa, myös öisin.

”Olo oli todella tukala, turvotustakin oli. Vaikka söin pieniä annoksia, tuntui kuin olisin syönyt puolikkaan hevosen. Portaiden nousu oli hankalaa. Sydän hakkasi, tuntui että se tulee rinnasta ulos. Aamuisin olin väsynyt, tuntui kuin en olisi nukkunutkaan. Astman pahenemista ajattelin.

Elokuussa uintireissun jälkeen kiipesin jyrkän mäen päälle. Jalat meinasivat mennä alta, heikotti. Nyt on pakko käydä lääkärissä, kaikki ei ole kunnossa.

Kaikenlaisia tutkimuksia tehtiin. Verikokeita, ylävatsan ultra, röntgenkuvia. Lääkäri määräsi närästysoireisiin happosalpaajaa, joka ei auttanut. Mitään hälyttävää ei löytynyt. Sain kuitenkin ajan rasitus-ekg testiin. Kolmen minuutin polkemisen jälkeen lääkäri käski minut pois kuntopyörältä ja pyysi huoneeseensa juttelemaan. Tajusin, että nyt löytyi jotain.

Täydellinen eteiskammiokatkos ja sinulle asennetaan sydämentahdistin, sanoi lääkäri. Sydämen syke oli 45, eikä siitä ollut noussut. Olin aivan kuin puulla päähän lyöty. En ollut osannut epäillä mitään näin vakavaa. Päässä pyöri kaikenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Itku ei ollut kaukana.

Siltä istumalta sain lähetteen Kanta-Hämeen keskussairaalaan tahdistimen asennukseen. Se oli tiistaipäivä. Soitin miehelleni ja kerroin uutiset ja tarvitsevani kyydin sairaalaan. Lapsille heipat ja välttämättömät parin yön tavarat mukaan. Olo oli flunssainen. Vastustuskyky oli alhainen, koska sydän ei toiminut kunnolla. Olin niin tottunut heikkoon oloon, etten ollut tajunnut kuntoani. Kertaakaan en ollut pyörtynyt, vaikka ei se ollut kaukana. Taas tutkittiin.

Perjantai-aamuna tuli siirto Tampereelle Sydänsairaalaan, koska tarvitsin tarkempia tutkimuksia. Piti selvittää, että mistä tämä katkos johtuu, koska näin nuorelle (42) harvoin tällaista tulee. Taas lisää tutkimuksia, ylävatsan ultraa, röntgeniä, tietokonekuva. Tulehdusarvo oli tulehduksista johtuen korkea, joten tahdistimen asennusta jouduttiin siirtämään monta kertaa. Sain antibioottia suoraan suoneen. Väliaikainen tahdistinkin jouduttiin asentamaan, koska oli yöllä sykkeessä katkos. Silloin pelotti.

Vihdoin pysyvä sydämentahdistin asennettiin ja kaikki meni hyvin. Seuraavana päivänä pääsin lähtemään kotiin. Sairaalareissu oli venynyt kahden viikon pituiseksi. Oli ihanaa päästä kotiin, vaikka toisaalta pelotti miten pärjään tahdistimen kanssa. Monta viikkoa piti ottaa rauhallisesti, jotta haava paranee kunnolla.

Vaivaa hoidetaan nyt sydänlihassarkoidoosina, vaikka ihan täyttä varmuutta ei saatu. Kortisonia pitkä kuuri suurella annoksella, ainakin yhden vuoden ajan. Annostusta lasketaan pikkuhiljaa. Lisäksi beettasalpaajaalääkitys loppuelämän.

Diagnoosin jälkeen tuntui, että miten nyt pärjään? Voinko elää normaalisti? Minulla on vakava ja harvinainen sairaus. Pelotti. Lääkkeitä pitää ottaa loppuelämä. Paranenko? Olenko näkemässä, kun lapsistani tulee aikuisia? Ajatukset pyörivät päässä.

Tällä hetkellä voin ihan hyvin. Virtaa riittää, osittain varmasti kortisonin sivuvaikutuksesta. Uskallan ja pystyn harrastamaan liikunta aivan kuin ennenkin. Töissä myyjänä käyn ihan normaalisti. Etäseurantalaite tutkii sydäntapahtumia öisin. Ei itse tarvitse miettiä jokaista tuntemusta.

Näillä mennään nyt. Olen tarkassa seurannassa Tampereen Sydänsairaalassa. Olen saanut siellä todella hyvää hoitoa niin osastolla kuin poliklinikallakin. On ollut tunne, että minusta välitetään. Sinne voi aina soittaa, jos tulee jotain kysyttävää ja olen aina saanut vastaukset. On tässä vieläkin vähän ihmeissään mitä on tapahtunut. Onneksi hakeuduin ajoissa lääkäriin ja sain hyvää hoitoa.”

Katso video

Tahdistimen etäseuranta Sydänsairaalassa