array(1) { [0]=> string(6) "mobile" }

Langaton tahdistin toi helpotuksen rytmihäiriöihin

Langaton tahdistin toi helpotuksen sydämen rytmihäiriöihin.

Riihimäkeläinen Hely Vuorinen sai avun sydänoireisiin Tampereen Sydänsairaalasta, kun hänelle asennettiin langaton tahdistin.

Rintakivut ja eteisvärinä olivat vaivanneet riihimäkeläistä Hely Vuorista, 80, jo useamman vuoden hiippaläpän korjausleikkauksen jälkioireina. Oireet eivät hellittäneet useista ablaatiohoidoista tai lääkityksestä huolimatta. Pulssin heittely ja hengenahdistus kävellessä vaikeuttivat arkea huomattavasti.

Hämeenlinnan Sydänsairaalassa suositeltiin tahdistimen asennusta, joten Hely sai lähetteen toimenpiteeseen Tampereen Sydänsairaalaan. Langaton tahdistin asennettiin lokakuussa 2018. Jo kaksi viikkoa toimenpiteen jälkeen hengenahdistus on helpottanut ja pulssi laskenut huomattavasti.

Sujuvaa ja luotettavaa hoitoa

Helyllä ei ollut etukäteen mielikuvaa Sydänsairaalasta, mutta hän suhtautui positiivisesti uuteen hoitopaikkaan. Ensivaikutelma uudesta Sydänsairaalan sairaalarakennuksesta oli hyvä.

– Sydänsairaala vaikutti siistiltä ja suurelta ja siellä oli uudet ja hienot laitteet, Hely kertoo.

Toimenpide sujui verrattain nopeasti: sairaalaan saavuttiin aamulla ja toimenpide tehtiin kello 11 maissa. Toimenpidettä seuraavan yön Hely vietti päiväosastolla ja pääsi seuraavana päivänä kotiin.

– Hoitajat ja lääkärit selostivat minulle mitä tapahtuu, joten olin ajan tasalla koko toimenpiteen ajan. Sain myös nähdä, miltä mikrotahdistin näyttää, Hely kuvailee.

Helyllä oli Sydänsairaalassa ollessaan levollinen ja luottavainen olo.
– Voin luottaa lääkäreihin ja oli helpottavaa tietää, että saan vihdoin helpotusta oireisiini.

Myös jatkohoito sujuu vaivatta, sillä ensimmäistä kontrollitarkastusta seuraavat käynnit voidaan hoitaa Sydänsairaalan Riihimäen toimipisteessä lähellä kotia.

Lue lisää

Tietoa sydämen rytmihäiriöistä

Rytmihäiriöiden tutkimus ja hoito

Sydänsairaalan asiakkaiden kokemuksia