Palveluseteli

Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan tai kuntayhtymän lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja.

Mikä on palveluseteli?

Asiakas voi saada palvelusetelin palvelutarpeen arvioinnin perusteella, jolloin vastaanotolla kirjoitetaan lähete. Palvelusetelillä kunta tai kuntayhtymä sitoutuu maksamaan tietyn osan palvelusta, jonka tuottaa toinen palveluntuottaja.

Palvelusetelin arvo on määritelty etukäteen. Sitä ei voi vaihtaa rahaksi tai käyttää muuhun kuin myöntämispäätöksessä mainittuun tarkoitukseen.

Asiakkaan omavastuuosuudella tarkoitetaan palvelun hinnasta sitä osuutta, jota palveluseteli ei kata ja joka jää asiakkaan maksettavaksi. Lain mukaan omavastuuosuudesta ei saa sairausvakuutuskorvausta.

Matkakustannuksista voi saada korvausta siten kuin sairausvakuutuslaissa säädetään.

HUS-alueen palvelusetelit

Helsingin Sydänsairaala on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) hyväksymä sydänhoidon palvelusetelituottaja. Teemme HUSin palveluseteliasiakkaille sepelvaltimoiden varjoainekuvauksia eli angiografioita, pallolaajennuksia eli PCI-toimenpiteitä ja painevaijeritutkimuksia.

Kun olet saanut palvelusetelin HUSin tekemän palvelutarpeen arvioinnin perusteella, voit varata ajan itse suoraan Sydänsairaalasta:

  • Varaa aikaa soittamalla Helsingin Sydänsairaalaan numeroon 050 339 2437 ja mainitse, että olet saanut palvelusetelin. Varauksen yhteydessä pyydämme sinulta setelin numeron ja tuottajan varmennetiedot.
  • Muista ottaa palveluseteli mukaan vastaanotolle.
  • Ota mukaan myös saamasi lähete ja muut käyntiä varten annetut potilastiedot (esim. sydänfilmit, laboratoriotutkimukset, röntgenkuvat).

Helsingin Sydänsairaalan saapumisohje ja yhteystiedot

Tampereen kaupungin palvelusetelit

Tays Sydänsairaala on palvelusetelituottaja kardiologin konsultaatiopalveluissa. Palvelutarpeen arvioinnin ja päätöksen palvelusetelin myöntämisestä tekee terveyskeskuslääkäri.

Lue lisää erikoissairaanhoidon palvelusetelistä Tampereen kaupungin sivuilta