Sepelvaltimotaudin hoito

Sepelvaltimotaudin hoito

Sydänlihas tarvitsee jatkuvasti verta ja happea. Sepelvaltimotaudissa sydänlihakseen verta tuovat sepelvaltimot ovat ahtautuneet rasvakalkkeumien takia, mikä johtaa sydänlihaksen hapenpuutteeseen ja kipuoireeseen. Sepelvaltimotauti voi aiheuttaa rintakipua etenkin rasituksessa tai jo levossakin. Äkillinen suonen tukkeutuminen saattaa aiheuttaa sydäninfarktin. Muita oireita voivat olla väsyminen, hengenahdistus, rytmihäiriöt ja sydämen vajaatoiminta. Sepelvaltimotaudin hoitoon käytämme varjoainekuvauksia (CAG), -mittauksia ja ahtaumien pallolaajennushoitoa (PCI) käyttäen moderneja metalliverkko- (BMS) ja lääkeainestenttejä (DES). Hoidoissa hyödynnämme myös monipuolisia erikoistekniikoita, mm. IVUS, OCT, FFR, rotablaatio.

Hoitomuodon valinta

Toisinaan pelkkä lääkehoito ei ole riittävä. Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus tarvitaan aina ennen kajoavia toimenpiteitä. Usein ensivaiheen hoitona ja lievemmissä tautimuodoissa päästään hyvään hoitotulokseen sepelvaltimon pallolaajennuksella ja stenttauksella. Taudin vaikeammissa muodoissa voidaan tehdä sepelvaltimoiden ohitusleikkaus.

Oikean hoitomuodon valinta perustuu kansainvälisiin hoitosuosituksiin ja kokemukseen. Leikkaushoitoa edeltää aina kardiologin ja sydänkirurgin ammatillinen hoitoneuvottelu. Hoitomuodon valintaan vaikuttavat varjoainekuvauslöydöksen lisäksi potilaan mahdolliset taustasairaudet (tavallisimpina diabetes, munuaisten vajaatoiminta ja keuhkosairaudet), mahdolliset sydämen liitännäissairaudet, ikä sekä potilaan oma hoitotahto.

Mitä on sepelvaltimoiden varjoainekuvaus?

Sepelvaltimoiden varjoainekuvauksella saadaan selvyys siitä, onko kyseessä sepelvaltimotauti vai ei. Varjoainekuvauksessa kuvataan sydämen pinnalla kulkevat ja sydänlihakselle verta vievät sepelvaltimot. Sepelvaltimoita on kaksi eli oikea ja vasen sepelvaltimo. Lisäksi molemmissa sepelvaltimoissa on useita haaroja, jotka kaikki saadaan kuvattu varjoainekuvauksen yhteydessä. Sepelvaltimotaudin diagnoosi voidaan tehdä, jos sepelvaltimoissa nähdään merkittäviä kaventumia.

Milloin on syytä tehdä sepelvaltimoiden varjoainekuvaus?

Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus on syytä tehdä, jos rintakipu on vaikea tai oire huonontaa elämänlaatua asianmukaisesta lääkehoidosta huolimatta. Varjoainekuvaus on syytä tehdä myös tiettyjen kliinisessä rasituskokeessa paljastuvien löydösten vuoksi, jotka ennakoivat vaikeaa sepelvaltimotautia. Jos rintakivun syy on jäänyt avoimeksi kliinisen rasituskokeen ja muiden tutkimusten jälkeen, on perusteltua tehdä diagnostinen sepelvaltimoiden varjoainekuvaus.

Miten sepelvaltimoiden varjoainekuvaus tehdään?

Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus tehdään paikallispuudutuksessa, jolloin tutkittava on koko ajan hereillä. Sydänlääkäri voi tehdä tutkimuksen joko ranne- tai reisivaltimon kautta. Sepelvaltimoiden suuaukolle laitetun katetrin kautta ruiskutetaan varjoainetta ja samanaikaisesti läpivalaisulaitteella kuvataan varjoaineen täyttämät sepelvaltimot.

Useimmat tutkimukset voidaan tehdä polikliinisesti, jolloin potilas tulee  Sydänsairaalaan aamulla ja pääsee kotiin vielä samana päivänä varjoainekuvauksen jälkeen. Toisinaan potilas on varjoainekuvauksen jälkeen yhden yön sairaalassa, jos käytössä on esimerkiksi verenohennuslääke tai potilaalla on vaikea munuaisten vajaatoiminta.

Mitä on pallolaajennus ja stenttaus?

Sepelvaltimotauti syntyy, kun sydänlihakselle happea vievä sepelvaltimo ahtautuu. Kyseinen ahtauma voidaan hoitaa pallolaajennuksella ja metalliverkkoputken eli stentin laittamisella (=stenttaus). Ensin ahtautunut sepelvaltimo laajennetaan pallokatetrin avulla. Toimenpidettä kutsutaan pallolaajennukseksi. Sen jälkeen ahtauman kohdalle viedään stentti, jonka tarkoituksena on varmistaa suonen auki pysyminen.

Nykyisin suurin osa stenteistä on päällystetty lääkeaineella, jolloin puhutaan lääkestenteistä. Niissä oleva lääke estää tehokkaasti hoidetun kohdan uudelleen ahtautumista toimenpiteen jälkeen. Sydänlääkäri arvioi yksilöllisesti, milloin on hyödyllisintä laittaa tavallinen stentti ja milloin lääkestentti.

Milloin potilaalle tehdään pallolaajennus ja stenttaus?

Pallolaajennus tehdään sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa nähtyihin merkittäviin ahtaumiin. Potilaan oirekuvaus on keskeisessä asemassa, kun harkitaan ahtaumien hoitoa pallolaajennuksella ja stenttauksella. Epäselvissä tilanteissa ahtauman kliinisen merkityksen arvioinnissa voidaan käyttää apuna kliinisen rasituskokeen löydöstä ja sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen yhteydessä tehtyjä lisätutkimuksia. Niitä ovat sepelvaltimon sisäinen ultraäänitutkimus (IVUS) ja valokerroskuvaus (OCT). Niiden avulla saadaan tarkka kuva ahtauman vaikeusasteesta. Myös ahtauman merkitystä sydänlihaksen verenkierrolle voidaan tutkia varjoainekuvauksen yhteydessä (FFR-tutkimus). Näiden pohjalta arvioidaan yksilöllisesti paras hoitomuoto, joka voi olla optimaalinen lääkehoito, pallolaajennus ja stenttaus tai ohitusleikkaus.

Miten toimenpide etenee käytännössä?

Pallolaajennus ja stenttaus tehdään paikallispuudutuksessa, jolloin hoidettava on koko ajan hereillä. Sydänlääkäri voi tehdä toimenpiteen joko ranne- tai reisivaltimon kautta.

Sepelvaltimoiden suuaukolle laitetun katetrin kautta viedään ohut vaijeri ahtaumakohdan ohi. Sen jälkeen kyseisen vaijerin avulla tehdään ensin pallolaajennus ja sen jälkeen stenttaus.

Useimmat pallolaajennukset ja stenttaukset tehdään polikliinisesti, jolloin potilas tulee Sydänsairaalaan aamulla ja pääsee kotiin vielä samana päivänä toimenpiteen jälkeen. Toisinaan potilas on toimenpiteen jälkeen yhden yön sairaalassa, jos käytössä on esimerkiksi verenohennuslääke tai potilaalla on vaikea munuaisten vajaatoiminta. Nykyisin suurin osa pallolaajennuksista tehdään sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen yhteydessä, jolloin erillistä käyntiä pallolaajennuksen vuoksi tarvita.

Mitä sepelvaltimoiden ohitusleikkauksessa tapahtuu?

Esilääkitylle potilaalle tehdään leikkaussalissa esivalmisteluja ja potilas nukutetaan. Ohitusleikkaus tehdään tavallisimmin rintalastan pitkittäisestä avauksesta pysäytettynä olevaan sydämeen, jolloin leikkausalue säilyy verettömänä ja liikkumattomana. Pysäytystä varten käytetään sydänkeuhkokonetta, jossa elimistöstä palaava veri hapetetaan ja palautetaan sitten takaisin verenkiertoon. Näin sydänkeuhkokoneella korvataan sydämen ja keuhkojen toiminta keskimäärin reilun tunnin ajaksi. Verisuonisiirre ommellaan ohuella verisuonilangalla ahtauman alajuoksulle sepelvaltimoon tehtyyn muutaman millimetrin mittaiseen avaukseen. Tukosta tai ahtaumaa ei pääsääntöisesti poisteta. Siirteinä käytetään rintakehän avauksen yhteydessä esille saatavia rinnanseinän sisävaltimoita, käsivarren värttinävaltimoa tai alaraajojen laskimoita.

Ohitusleikkaus voidaan tehdä tarvittaessa myös sydäntä pysäyttämättä ilman sydänkeuhkokonetta. Tällöin oma sydän huolehtii normaalisti verenkierrosta koko leikkauksen ajan. Sydämen pinnalla kulkevat sepelvaltimot saadaan halutusta kohtaa vakautettua erityisellä tukivarrella niin, että siirteen ompelu mahdollistuu. Lyövän sydämen leikkauksessa aorttaverisuoneen ei tarvitse välttämättä kajota, mikä pienentää aivoverenkierron häiriön riskiä jos potilaalla on kalkkinen nouseva aorttaverisuoni tai kalkkiset aivoverisuonet ja mahdollinen aiempi aivoverenkierron tukos. Lyövän sydämen tekniikkaan voidaan päätyä myös keuhkosairauden tai munuaisten vajaatoiminnan takia.

Entä leikkauksen jälkeen?

Leikkauksen jälkihoito Sydänsairaalassa kestää keskimäärin 4–6 vuorokautta ja edelleen jatkohoitosairaalassa saman verran. Rintalasta luutuu 6–8 viikossa ja mahdollinen sairausloma on 2–3 kuukauden mittainen. Leikkauksen tavoitteena on usein elämänlaadun ja suorituskyvyn paraneminen, toisinaan myös vakavan tautikohtauksen ehkäisy.

Jatkossa hyvän pitkäaikaistuloksen saavuttamiseksi on tärkeää hoitaa sepelvaltimotautiin johtaneita riskitekijöitä, sillä korkea verenpaine, korkea kolesteroli ja diabetes vaikuttavat myös siirrännäissuonten aukipysyvyyteen. Säännöllinen seuranta on tarpeen.