Sydämen toiminnan arvioinnit ja seuranta

Mitä sydämen perustutkimukset ovat?

Sydämen perustutkimukset ovat tärkeä osa potilaan kokonaisarviota. Lääkäri arvioi kliinisen tutkimuksen avulla sydänpotilaan lisätutkimusten tarpeen. Kliinisessä tutkimuksessa kiinnitetään huomiota ihon, ruumiinrakenteen ja yleisen olemuksen mahdollisiin poikkeavuuksiin. Sydämen, keuhkojen ja suurten verisuonten kuuntelu ja tunnustelu sekä ääreisverenkierron arviointi ovat keskeisiä.

Potilaan oman kertomuksen, oireita kartoittavien kysymysten sekä muiden sairauksien taustatietojen avulla lääkäri arvioi hoidon tarpeellisuuden. Tärkeää on saada esiin elintapoihin kuten liikuntaan, ruokavalioon, tupakointiin ja alkoholin käyttöön liittyvät tekijät.

Millaisia asioita lääkäri havainnoi ja tutkii?

Perustutkimuksissa lääkäri arvioi potilaan sydämen, verisuonten ja ääreisvaltimoiden tilaa tunnustelemalla ja kuuntelemalla. Esimerkiksi säärten turvotuksesta tai kaulalaskimoista voi nähdä viitteitä sydämen vajaatoiminnasta. Rintakehän ja vatsan tunnustelun avulla huomioidaan poikkeavat vastukset, kohotukset ja mahdollinen paineluarkuus. Sydämen tunnustelun kautta arvioidaan vasemman kammion koko ja toiminta. Myös maksan koko ja mahdollinen sykintä huomioidaan.

Lääkäri havainnoi myös potilaan yleisolotilaa. Jos potilaan iho on sinertävä, se saattaa olla merkki poikkeavan matalasta veren happiosapaineesta. Äkillisesti sairastuneella ihon lämpö ja kosteus ovat tärkeitä: näissä tilanteissa kylmänhikisyys saattaa olla merkki sairaudesta.

Lääkäri kuuntelee stetoskoopilla sydänäänet ja keuhkot sekä mittaa potilaan verenpaineen. Nesterahinoiden kuuntelu keuhkoista on perustutkimus epäiltäessä sydämen vajaatoimintaa. Hengitysäänistä selviävät yleensä viitteet astmaan tai keuhkoputkien ahtaumaan.

Potilaalta otettava sydänfilmi kuvaa sydämen sähköistä toimintaa

Potilaan sydämen sinussolmukkeen ja johtoratajärjestelmän toiminta selvitetään sydänfilmin (EKG) avulla. Sydänfilmin avulla pyritään selvittämään myös sydänlihaksen hapenpuute ja sydäninfarktin aiheuttamat vauriot. Mahdolliset rytmihäiriöt, sydänlihaksen kuormitus ja paksuuntuminen sekä viitteet sydänsairauksiin selvitetään sydänfilmin avulla.

EKG-rekisteröinnissä elektrodit kiinnitetään kumpaankin ranteeseen ja nilkkaan sekä kuuteen kohtaan rintakehällä. EKG rekisteröidään aina, kun sydäntä on tarpeen tutkia. Lisälyönnit ja tykytykset, kuten eteisvärinä, ovat helposti todettavissa sydänfilmistä.

Sydämen ultraäänitutkimukset

Sydämen kaikututkimuksella eli ultraäänitutkimuksella tutkitaan sydämen rakenteita ja toimintaa. Se antaa tietoa sydämen toiminnasta, sydänläppien toiminnasta ja verenvirtauksesta sydämen lokeroissa. Kaikututkimus on kätevä ja nopea menetelmä, jolla voidaan selvittää syitä sydänoireisiin.

Mitä ultraäänitutkimus tutkii?

Tutkimuksessa tietokone laatii kaikujen perusteella reaaliaikaisen kuvan sydämen rentoutumisesta ja supistelusta, läppien avautumisesta ja sulkeutumisesta, sydämen seinämien rakenteesta sekä mahdollisesta nesteestä sydänpussissa. Kaikututkimus analysoi myös sydämen lokeroiden koot ja lihaskerrosten paksuudet. Kaikukuvaus on erityisen käyttökelpoinen sydämen sivuäänen syitä tai sydämen vajaatoimintaa selviteltäessä.

Ejektiofraktio eli sydämen supistumisvoima mitataan vasemman kammion koko lepo- ja supistusvaiheessa. Seinämän supistusliike voidaan nähdä epäsymmetrisenä sydäninfarktiarven vuoksi. Myös kalkkikertymät on mahdollista havaita tutkimuksen avulla.

Toiminnallista tietoa saadaan Doppler-periaatteen mukaan mittaamalla veren virtausnopeuksia. Tämän tekniikan avulla voidaan arvioida esimerkiksi läppäahtauman vaikeusaste ja merkitys sekä verenpaine keuhkovaltimossa. Doppler-värikoodin avulla on mahdollista analysoida läppäaukon virtauksen suunta. Punainen väri kertoo virtauksesta anturia kohti ja sininen poispäin anturista. Väridopplertekniikalla saadaan tietoa erityisesti läppävuotojen vaikeusasteesta.

Onko ultraäänitutkimus aina mahdollista tehdä?

Ultraäänitutkimus on lähes aina mahdollista tehdä, mutta laajentuneet keuhkot tai liikalihavuus saattavat heikentää kuvan laatua.

Jos esteitä kuvan ottamiselle on liikaa, voidaan tutkimus tehdä myös ruokatorven kautta, sillä ruokatorvi on sydämen takana. Tutkimuksessa potilas nielee tähystimen kaltaisen letkun, joka ohjataan ruokatorveen. Ruokatorven kautta tehtävällä kaikukuvauksella saadaan yksityiskohtaista tietoa sydämen rakenteista ja toiminnasta.

Kliininen rasituskoe

Rasituskokeessa eli rasitus-EKG:ssä lisätään sydämen hapenkulutusta fyysisen rasituksen avulla ja tutkitaan samalla sydänlihaksen mahdollista hapenpuutetta. Rasituksen aikana tarkkaillaan tutkittavan oireita ja yleistä suoriutumista, sykettä, rytmiä, verenpainetta ja sydänfilmiä.

Mitä kliinisellä rasituskokeella tutkitaan?

Rasituksen avulla saadaan selville potilaan suorituskyky ja verenpaine rasituksen aikana. Tulosten avulla voidaan tehdä arvio sepelvaltimotaudin todennäköisyydestä ja sen vaikeusasteesta. Kokeen aikana rekisteröidään sydänfilmi mahdollisen sydänlihaksen hapenpuutteen ja rytmihäiriöiden havaitsemiseksi. Koe keskeytetään, jos potilaalle ilmenee vaikeita sydän- tai muita oireita kuten rintakipua tai hengenahdistusta, merkittäviä muutoksia sydänfilmissä tai rajua nousua verenpaineessa tai jos verenpaine laskee.

Miten kliininen rasituskoe tehdään?

Tavallisesti koe tehdään kuntopyörällä tai kävelymatolla eli ergometrillä. Tutkimuksessa rasitus kestää yleisimmin 5–15 minuuttia. Tärkeää kokeiden tulosten kannalta on kuitenkin saavuttaa potilaan ikään nähden riittävä syketaso.

Ennen rasituskoetta lääkäri antaa potilaalle selkeät ohjeet. Tärkeää on vähentää kahvin ja muiden piristävien aineiden käyttöä ennen koetta. Kevyt aamiainen on suositeltavaa muutama tunti ennen koetta. Rasituskoetta ei saa suorittaa heti ruokailun jälkeen. Etukäteen on myös päätettävä, tehdäänkö koe tavanomaisen lääkityksen aikana vai onko lääkkeet tauotettava.

Rasituskokeessa elektrodit kiinnitetään rintakehälle kuten tavallisessa EKG:n rekisteröinnissä. Erona ovat raaja-elektrodit, jotka kiinnitetään vartalolle, jotta raajojen liike ei häiritse tutkimusta. Rasitusta nostetaan asteittain ja lopetetaan, kun potilas ei enää jaksa eli hän saavuttaa maksimisyketason.

EKG:n vuorokausirekisteröinti

EKG:n vuorokausinauhoitusta eli Holter-tutkimusta käytetään rytmihäiriöiden selvittämisessä. Rekisteröinnistä arvioidaan sydämen rytmi ja sykenopeus eri tilanteissa, mahdolliset lisälyönnit ja lyöntisarjat, lyöntitauot sekä viitteet sydänlihaksen hapenpuutteesta nauhoituksen aikana.

Mitä EKG:n vuorokausirekisteröinnillä tutkitaan?

Tutkimuksen avulla saadaan selville rytmihäiriöiden syntytapa, määrä ja merkitys. Vuorokausinauhoituksen avulla saadaan selville, ovatko rytmihäiriöt eteis- vai kammioperäisiä. Sen avulla pyritään selvittämään myös epäselvien tajuttomuuskohtausten syy sekä saamaan tietoa sydänlihaksen hapenpuutteesta.

EKG:n vuorokausirekisteröinnistä voi olla apua myös sepelvaltimotaudin yhteydessä, esimerkiksi silloin, kun epäillään yöaikaisten oireiden taustalla olevaa sepelvaltimotautia.

Miten EKG-rekisteröinti tehdään?

Vuorokausirekisteröinti tapahtuu EKG-rekisteröinnin kaltaisesti. Potilaan rinnalle asetetaan viisi tai seitsemän EKG-elektrodia, joiden avulla sydänkäyrää seurataan 24 tunnin tai 48 tunnin ajan. Tutkimuksessa potilas merkitsee rytmihäiriötuntemukset ja muut sydänoireet oirepäiväkirjaan, ja nauhoituksen jälkeen lääkäri vertaa sydänfilmiä ja kuvattuja oireita keskenään.

Potilasta rohkaistaan elämään tutkimuksen aikana normaalia elämää ja harjoittamaan toimintoja, jotka saattavat käynnistää rytmihäiriöt. Tutkimuksen aikaiset sydämen lyönnit (noin 100 000 vuorokaudessa) rekisteröityvät laitteen muistiin ja ne puretaan jälkikäteen analysoitaviksi.

Osalle ihmisistä rytmihäiriöt ilmenevät vain harvakseltaan. Oirejohteisessa nauhoituksessa potilasta seurataan useamman viikon ajan, ja hän aktivoi EKG:n nauhoituksen oireiden ilmaantuessa.