Uusi tekoläppäpotilaiden hoidon vaikuttavuuteen perustuva laskutusmalli käyttöön Tampereella ja Orivedellä
Vaikeaan aorttaläpän ahtaumaan sairastuneiden potilaiden toimenpidehoito on korkean kuolleisuuden takia välttämätöntä, mutta hoitoon liittyvä kallis TAVI-tekoläppä lisää hoitokustannuksia. Sydänsairaala on kehittänyt hoidon vaikuttavuuteen perustuvan kuukausilaskutusmallin, joka tasaa kustannuksia ja tuo jo ensivaiheessa huomattavia kustannussäästöjä kunnille sekä jatkossa hyvinvointialueille. Vaikuttavuusperusteiseen hinnoitteluun perustuva TAVI-elinkaarimalli on otettu käyttöön Tampereella ja Orivedellä huhtikuussa 2022.
Tays Sydänsairaalassa hoidetaan vuosittain noin 240 TAVI-potilasta, joiden keski-ikä on 81 vuotta. Aorttatekoläpän asentaminen katetrilla (TAVI) on tullut hyväksi hoitovaihtoehdoksi kirurgiselle hoidolle, jossa potilaan toipumisaika on pidempi kuin katetriteitse tehtävässä TAVIssa. Hoidon yleistymistä on kuitenkin osaltaan rajoittanut TAVI-tekoläpän korkea kustannus kirurgisesti asennettavaan tekoläppään verrattuna. Hoidon kustannuksista vastaa potilaan kotikunta ja jatkossa hyvinvointialueet, joiden kustannukset nousevat ikääntyvien sydänpotilaiden määrän kasvaessa.
– Uuteen TAVI-elinkaarimalliimme tulevat ensivaiheessa mukaan kaikki Tampereella ja Orivedellä asuvat potilaat, joille tehdään TAVI-toimenpide Tays Sydänsairaalassa. Odotamme mallin tuovan kunnille satojen tuhansien eurojen kustannussäästön. Toimenpide on hintava – hoitopäivineen noin 25 000 euroa per potilas – joten kuntien maksamat kulut ovat merkittäviä, vaikka potilasmäärä ei vaikuta suurelta, kertoo sairaalajohtaja Markku Eskola Sydänsairaalasta.
– TAVI-toimenpiteellä on kuitenkin elintärkeä rooli sydänpotilaiden hoidossa, sillä oireiseen vaikea-asteiseen aorttaläpän ahtaumaan liittyvä kuolleisuus on jopa 50 % 1–2 vuoden kuluessa, ellei sairautta hoideta operatiivisesti.
Hinnoittelu perustuu hoidon vaikuttavuuteen ja sisältää takuun
Perinteisesti erikoissairaanhoidon palvelujen laskutus perustuu sairauden hoitoon liittyviin erilaisiin suoritteisiin. Sydänsairaalan uudessa mallissa aorttatekoläppä laskutetaan läpän elinkaareen sidottuna kuukausimaksuna, joka jatkuu niin kauan, kun tekoläppä tuottaa potilaalle terveyshyötyä. Lisäksi vaikuttavuusmalliin sisältyy Sydänsairaalassa tehdyn toimenpiteen lisäksi myös takuu, joka kattaa potilaalle asennettuun TAVI-tekoläppään mahdollisesti liittyvän korjaus- tai uusintatoimenpiteen kustannukset takuuajan.
Tampereen kaupunki on tehnyt pitkään kehitysyhteistyötä Sydänsairaalan kanssa ja lähti innostuneena mukaan uuden elinkaarimallin pilottiin.
– Tampereen kaupunki on aiemmin pilotoinut Sydänsairaalan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa mm. tahdistinpotilaiden elinkaaripalvelumallia, joka on laajentunut koko Pirkanmaan alueelle. Kuntalaskutuksen perustuminen vaikuttavuuteen on toivottua kehitystä, sillä vaikuttavuudesta puhutaan paljon, mutta käytännön toteutusmallit ovat vielä harvassa, jatkaa Tampereen kaupungin hallintoylilääkäri Sanna Määttänen.
Lisätietoja
Markku Eskola, sairaalajohtaja, Sydänsairaala, p. 03 311 66080, markku.eskola@sydansairaala.fi
Aki Haukilahti, varatoimitusjohtaja, Sydänsairaala, p. 050 526 5466, aki.haukilahti@sydansairaala.fi