Heikki Kovalainen avosydänleikkauksen jälkeen: ”Yksi merkittävimpiä kokemuksia elämässäni”

Kun Heikki Kovalainen sai rutiinitarkastuksessa kuulla sydämen aortan laajentumasta, vaihtoehtoja ei ollut. Edessä olisi avosydänleikkaus, mikäli kilpa-autoilija ja entinen F1-kuljettaja haluaisi jatkaa uraansa. Maaliskuussa 2024 Kovalainen leikattiin Tays Sydänsairaalassa.

Se oli ihan rutiininomainen, normaalia kattavampi lääkärintarkastus, jota oli jo pariin otteeseen kiireiden vuoksi siirretty eteenpäin. Päivää ennen kardiologin tapaamista Kovalainen oli vetänyt tiukan treenin Helsingin Töölönlahdella, ja 42-vuotiaan miehen fiilis oli hyvä. Elettiin marraskuuta 2023.

Tutkimuksissa kardiologi pudotti pommin: Kovalaisella oli nousevan aortan laajentuma. Tilanne ei edellyttäisi välitöntä leikkausta, mutta se olisi edessä jossain vaiheessa.

”Ensimmäinen reaktioni oli yllättynyt. Mitään oireita tai viitteitä tällaisesta ei ollut. Aloimme vaimoni kanssa selvittää, mikä juttu tämä oikein on. Ei me oikein vielä edes tajuttu, mistä on kyse”, Kovalainen kertoo alkutunnelmiaan.

Avosydänleikkaus vai rajoituksia täynnä oleva elämä?

Alkoi prosessi, jonka aikana Kovalainen jututti useita kardiologeja. Hän kävi myös Tokiossa tapaamassa japanilaista spesialistia.

”Kaikki kardiologit olivat sitä mieltä, että jos haluan jatkaa ralliuraani ja palata normaaleihin rutiineihin, leikkaus täytyisi tehdä. Ilman leikkausta voisin rajoitusten puitteissa jatkaa normaalia elämää”, urheilua rakastava Kovalainen toteaa.

Rajoitukset tarkoittaisivat hyvästejä ralliuralle ja aktiiviselle treenaamiselle, muuten riski aortan repeämiselle olisi liian iso. Hän voisi korkeintaan pelata golfia ja shakkia.

Myös avosydänleikkauksessa olisi riskinsä, mutta kardiologin mukaan ennuste oli hyvä, jopa niin hyvä, että kilpaura voisi mahdollisesti jatkua.

Kovalainen päätyi leikkaukseen. Hän halusi leikkauksen tapahtuvan Sydänsairaalassa Tampereella.

”Minut tutkinut kardiologi suositteli Sydänsairaalaa ja siellä olevaa tiimiä. Kardiologi teki lähetteen Tays Sydänsairaalaan ja kävin tapaamassa kirurgia ja kävimme leikkauksen hänen kanssaan askel askeleelta läpi.”

Kovalainen sai myös kuulla, mitä leikkauksen jälkeen olisi odotettavissa.

Flunssa ja tulehdusreaktio leikkauksen jälkeen

Maaliskuussa 2024 Kovalaisen aortan laajentuma operoitiin useita tunteja kestäneessä avosydänleikkauksessa, jossa sydän pysäytettiin ja Kovalainen kytkettiin leikkauksen ajaksi sydänkeuhkokoneeseen.

Pari ensimmäistä päivää leikkauksen jälkeen Kovalaisen olo oli heikko, mikä oli odotettavissakin. Leikkauksen jälkeisenä päivänä hänelle iski päänsärytön migreeni, jonka aikana silmissä sumeni ja välkkyi.

”Tiesin etukäteen, että tällaisen operaation jälkeen voi tulla migreenikohtaus.”

Varmuuden vuoksi Kovalainen tutkittiin, ettei leikkauksen aikana ollut tullut aivoinfarktia, mistä migreeni voisi kieliä. Selvittiin säikähdyksellä, sillä kaikki oli kunnossa.

Muutaman päivän jälkeen olo parani merkittävästi, mutta pari päivää ennen kotoutumista Kovalainen alkoi saada flunssaoireita, köhää ja kuumeilua. Hoitajat tekivät korona- ja influenssatestit, mutta ilmeni, että kyse on normaalista operaation jälkeisestä tulehdusreaktiosta. Myös leikkaushaava tulehtui, mutta se tokeni antibiootilla.

Kuntoutuen vähän kerrassaan eteenpäin

Yhdeksän sairaalapäivän jälkeen Kovalainen pääsi kotiin toipumaan.

Ensimmäiset viisi–kuusi viikkoa leikkauksesta ohjelmassa oli rauhallisia arkiaskareita ja vain lyhyitä, kevyitä kävelymatkoja.

”Aina aamuisin herätessäni oloni oli vähän sairas, mutta muuten minulla ei ollut varsinaisia kipuja. Soitin pari kertaa minut leikanneelle kirurgille, joka vakuutteli, että kaikki kuulostaa normaalilta ja minun pitää vain malttaa mieleni”, Kovalainen muistelee.

Kun olo sitten alkoi kohentua, Kovalainen alkoi kuntoutua vauhdilla. Kahdeksan viikkoa leikkauksen jälkeen rintalasta oli luutunut hyvin, ja hän sai alkaa nostella vähän raskaampia tavaroita ja tehdä pientä lihaskuntojumppaa.

12 viikon kuluttua operaatiosta Kovalaiselle tehtiin Sydänsairaalassa jälkitarkastus. Leikkaus oli onnistunut hienosti, ja kirurgin puolesta Kovalainen voisi alkaa elää normaalia elämää voimiensa mukaan.

”Sain Sydänsairaalasta selkeät kuntoutusohjeet. Leikkaava kirurgi on ollut minuun aktiivisesti yhteydessä, samoin kuin sairaalan fysioterapeutit.

Lämmin suositus Sydänsairaalalle

Jälkeenpäin Kovalainen on miettinyt, mitä olisi voinut tapahtua, jos aortan laajentumaa ei olisi löydetty – se kun on oireeton ja siten salakavala sairaus.

”Saan olla kiitollinen, että tuli mentyä lääkärintarkastukseen. Suosittelen kaikille, joilla on suvussa sydänsairauksia, käymään tutkimuksissa. Monet sydänsairaudet ovat hyvin hoidettavissa.”

Kovalaiselle jäi leikkauksesta ja sairaala-ajasta niin hyvät muistot, että hän on jälkeenpäin käynyt Tays Sydänsairaalassa tervehtimässä hoitohenkilökuntaa. Vaikka hän ei lääketokkuran vuoksi ihan kaikkien hoitajien nimiä muistakaan, kasvot ovat tutut. Hän suosittelee lämpimästi Sydänsairaalaa ja haluaa vielä välittää hoitohenkilökunnalle isot kiitokset.

”Minua hoitanut aortatiimi ja koko Sydänsairaalan henkilökunta ovat todella asiantuntevia ja miellyttäviä. Tays Sydänsairaala on hyvin kompakti keskus, jossa leikkaussalit, teho-osasto ja kirurginen vuodeosasto sijaitsevat kaikki samassa kerroksessa”, Kovalainen kertoo.

Hän on kiitollinen myös Tays Sydänsairaalan lähellä olevasta potilashotellista, johon vaimo, poika ja vaimon äiti pääsivät majoittautumaan ja pystyivät näin tukemaan Kovalaista heti operaation jälkeen.

”Leikkaus on yksi merkittävimpiä kokemuksia elämässäni. Olen saanut olla muuten terve ja ylipäätään ollut aika vähän sairaalassa elämäni aikana. Tulevaisuudessa tsekkaan useammin, että kaikki on ok.”

Kovalaisella on suunnitelmissa jatkaa kilpa-autoilua. Toipuminen on edistynyt niin hyvin, että rallikuski on jo käynyt kokeilemassa kaasujalkaa.

”Se tuntui ihan hyvältä. Ei muuta kuin isompaa vaihdetta.”

Kilpa-autoilija Heikki Kovalainen hymyilee sohvalla niin, että hänen edessään näkyvät pieni lapsi ja puoliso

Aortan laajentuman korjaus

  • Aortan laajentuman korjaus on suuri kirurginen toimenpide. Aortan korjausleikkauksessa vaurioitunut aortan osa korvataan yleensä proteesilla. Leikkaus tehdään useimmiten avosydänleikkauksella, jossa rintalasta avataan.
  • Kun sydäntä leikataan, potilas kytketään varsinaisen korjaustoimenpiteen ajaksi sydänkeuhkokoneeseen. Laite huolehtii kehon hapensaannista ja verenkierrosta mekaanisesti. Leikkauksen jälkeen hoito jatkuu sydänteho-osastolla ja sen jälkeen sydänosastolla. Leikatun potilaan sairaalahoidon kokonaiskesto on tyypillisesti 10–14 päivää.
  • Toipuminen kestää useita kuukausia. Toipumisajan pituuteen vaikuttavat potilaan yleistila ennen leikkausta, perussairaudet ja toimenpiteen laajuus. Yksilölliset erot ovat suuria. Nukutuksen ja vuodelevon jälkeen varhainen liikkeellelähtö ja hengityksen tehostaminen auttavat toipumaan leikkauksesta sekä ehkäisevät leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita.

Tietoa kirurgiasta Tays Sydänsairaalassa

  • Tays Sydänsairaalassa Tampereella tehdään vuosittain noin 1200 kirurgista toimenpidettä. Luku sisältää erilaiset sydänkirurgiset toimenpiteet, kuten sepelvaltimoiden ohitusleikkaukset, läppäleikkaukset, aorttaleikkaukset ja keuhkojen sekä välikarsinan kirurgiset toimenpiteet.
  • Avosydänleikkaukset on keskitetty yliopistosairaaloihin, koska ne vaativat erikoisosaamista ja sydäntehohoitoa. Avosydänleikkauksia tehdään Sydänsairaalan toimipisteistä ainoastaan Tampereella. Tays Sydänsairaalaan voi hakeutua hoitoon lääkärin lähetteellä kaikkialta Suomesta. Vapaan hoitopaikan valinnan perusteella hoito maksaa saman verran kuin oman alueen yliopistosairaalassa.
  • Sydänsairaalassa hoitoonpääsy on hyvällä tasolla. Kun leikkauspäätös on tehty, niin leikkaukseen pääsee keskimäärin 1–2 kuukauden sisällä leikkauspäätöksestä.