Jonottamatta hoitoon Hämeenlinnan ja Riihimäen Sydänsairaalaan

Pieni lapsi, taustalla aikuinen

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoitoa tarvitsevat sydänpotilaat on hoidettu vuoden alusta alkaen Hämeenlinnan ja Riihimäen Sydänsairaalassa. Hoitojonot on saatu purettua Kanta-Hämeessä reilun viiden kuukauden tehokkaan toiminnan tuloksena. Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukseen, pallolaajennukseen, rytminsiirtoon ja tahdistinasennukseen pääsee Hämeenlinnan Sydänsairaalassa nyt kahden viikon kuluessa lähetteestä ja kardiologin vastaanotolle Hämeenlinnassa ja Riihimäellä alle kuukaudessa.

Hoitojonot on saatu purettua, vaikka uusien lähetteiden määrä on kasvanut noin 12 % edelliseen vuoteen verrattuna.

– Hyvän hoitoonpääsyn taustalla on toiminnan aktiivinen kehittäminen ja tiimityö, toteaa Sydänsairaalan Hämeenlinnan ja Riihimäen yksiköiden toimintopäällikkö ja osastonylilääkäri Teemu Hovila. Sydänpotilaiden kohdalla oikea-aikainen hoitoonpääsy on erityisen tärkeää. Nopea hoitoonpääsy mahdollistaa aiempaa paremmin myös asiakkaan yksilöllisen toiveen huomioimisen hoitoajankohtaa sovittaessa ja jatkossa hoitopolun aktiivisemman kehittämisen yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi pystymme nyt hoitamaan Sydänsairaalan Hämeenlinnan ja Riihimäen yksiköissä tarvittaessa myös muiden alueiden sydänpotilaita, kuten vapaan hoitopaikan valinnan perusteella hoitoon hakeutuvia potilaita, Hovila jatkaa.

Sydänsairaala laajeni Kanta-Hämeeseen, kun Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kardiologiset toiminnot siirtyivät vuoden 2017 alussa Tays Sydänsairaalalle. Sydänsairaala toimii Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tiloissa Hämeenlinnan keskussairaalassa ja Riihimäen yksikössä. Hämeenlinnassa on kattavan vastaanottotoiminnan ja avohoidon tutkimusten lisäksi myös Sydänsairaalan toimenpideyksikkö (varjoainekuvaukset, pallolaajennukset, tahdistinasennukset ja rytminsiirrot), sydänvalvonta sekä vuodeosastot. Riihimäellä on Sydänsairaalan kardiologin vastaanotto, jossa tehdään myös sydämen perustutkimuksia. Erityisen vaativat sydäntutkimukset ja hoidot kantahämeläisille sydänpotilaille tehdään Tays Sydänsairaalassa Tampereella.

Hämeenlinnan ja Riihimäen lisäksi Sydänsairaala toimii Tampereella, Valkeakoskella sekä Helsingissä.
Sydänsairaalaan toimipaikkoihin pääsee tutkimuksiin ja hoitoon mistä tahansa Suomesta erikoissairaanhoidon potilaan valinnanvapautta käyttämällä.

Lisätietoja:

Hämeenlinnan ja Riihimäen yksiköiden toimintopäällikkö ja osastonylilääkäri Teemu Hovila, puh. 050 436 9489, teemu.hovila(at)sydansairaala.fi

Kanta-Hämeen sydänpotilaat Sydänsairaalan hoitoon

Pariskunta ja hoitaja sairaalan odotustilassa

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoitoa tarvitsevat sydänpotilaat hoidetaan vuoden alun jälkeen Hämeenlinnan tai Riihimäen Sydänsairaalassa. Sydänsairaala toimii Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tiloissa Hämeenlinnan keskussairaalassa ja Riihimäen yksikössä.

Kun lääkäri toteaa Kanta-Hämeen alueella asuvan, sydänoireista kärsivän potilaan tarvitsevan kardiologista tutkimusta tai hoitoa, ohjataan potilaat lähtökohtaisesti lääkärin lähetteellä joko Hämeenlinnan tai Riihimäen Sydänsairaalaan.

Hämeenlinnassa on kattavan vastaanottotoiminnan ja avohoidon tutkimustenlisäksi myös Sydänsairaalan toimenpideyksikkö (varjoainekuvaukset, pallolaajennukset, tahdistinasennukset ja rytminsiirrot), sydänvalvonta sekä osastot. Riihimäellä on Sydänsairaalan kardiologin vastaanotto, jossa tehdään myös sydämen perustutkimuksia.
Erityisen vaativat sydäntutkimukset ja hoidot kantahämäläisille sydänpotilaille tehdään Tays Sydänsairaalassa Tampereella.

Sydänsairaala laajeni Kanta-Hämeeseen, kun Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kardiologiset toiminnot siirtyivät vuoden 2017 alussa Tays Sydänsairaalalle. Nyt Sydänsairaala hoitaa sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (23 kuntaa) että Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin (11 kuntaa) sydänpotilaiden erikoissairaanhoitotasoisen tutkimuksen ja hoidon.
Hämeenlinnan ja Riihimäen lisäsi Sydänsairaala toimii Tampereella, Valkeakoskella sekä Helsingissä.
Sydänsairaalaan toimipaikkoihin pääsee tutkimuksiin ja hoitoon mistä tahansa Suomesta erikoissairaanhoidon potilaan valinnanvapautta käyttämällä.

Lisätietoja:

Kardiologian palvelujohtaja, ylilääkäri Vesa Virtanen vesa.virtanen@sydansairaala.fi p. 03 311 64139

Sydänsairaalalle Yhteiskunnallinen yritys -merkki

Yhteiskunnallinen yritys -logo ja Sydänsairaalan logo

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Sydänsairaalalle Yhteiskunnallinen yritys -merkin

Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Helsingissä toimivalle Sydänsairaalalle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus. Sydänsairaala on sydämen hoitoon erikoistunut täyden palvelun sairaala, joka toimii eettisesti ja kehittää aktiivisesti toimintaansa. Hyvän toiminnan takana on myös työhyvinvoinnin aktiivinen ylläpitäminen.

Yhteiskunnallinen yritys -merkki voidaan myöntää yrityksille, joiden ensisijainen tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia tai ekologisia ongelmia ja ne käyttävät vähintään puolet voitostaan tähän. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti.

– Sydänsairaala kehittää ja toteuttaa sydänpotilaalle sujuvia, vaikuttavia ja kustannustehokkaita hoitopolkuja, kertoo Sydänsairaalan varatoimitusjohtaja Aki Haukilahti. Sydänsairaalan omistavat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja vuoden alusta myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri. Kehittämisen mahdollistaa hyvä ja osaava henkilöstö ja potilasta hoitavat huipputiimit. Työhyvinvointia Sydänsairaalassa ylläpidetään työntekijöiden ja työnantajan yhteistyöllä.

Sydänsairaalaan pääsee hoitoon paitsi Tampereella myös Hämeenlinnassa, Valkeakoskella ja Riihimäellä. Helsingissä sydänpotilaita palvelee Helsingin Sydänsairaala.

– Erikoissairaanhoidon hoitopaikan valinnan vapautta käyttämällä Sydänsairaalaan pääsee hoitoon kaikkialta Suomesta, kertoo Haukilahti.

– Yhteiskunnallinen yritystoiminta on vastuullista toimintaa ja Sydänsairaala hoitaa laadukkaasti potilaita ja vastaa lisäksi yliopistolliselle sairaalalle kuuluvasta opetuksesta, koulutuksesta ja tutkimuksesta. Sydänsairaala todistaa, että julkisomisteinen toimija voi olla alan edelläkävijä ja toimintojen kehittäjä. On hienoa saada Sydänsairaala mukaan vastuullisten Yhteiskunnallisien yritysten joukkoon, Brand Manager Niina Ollikka Suomalaisen Työn Liitosta toteaa.

Lisätietoja

Aki Haukilahti, varatoimitusjohtaja, Sydänsairaala, p. 050 526 5466, aki.haukilahti@sydansairaala.fi

Niina Ollikka, brand manager, Suomalaisen Työn Liitto, p. 040 674 8773, niina.ollikka@suomalainentyo.fi