Kuukausi: syyskuu 2018
Minna Metsälä Tays Sydänsairaalan liiketoimintajohtajaksi

Minna Metsälä aloitti Tays Sydänsairaalan liiketoimintajohtajana 24. syyskuuta. Metsälä siirtyi Sydänsairaalaan Keskinäisen Vakuutusyhtiö Turvan toimitusjohtajan tehtävästä.
— On hienoa päästä oppimaan uutta ja saada haltuun kokonaan uusi toimiala. Terveydenhuolto ja erikoissairaanhoito ovat alueita, joissa työ ei lopu, Metsälä sanoo.
Metsälän toimenkuvaan kuuluu Sydänsairaalan kasvustrategian toteuttaminen kehittämällä mm. asiakaskokemusta, kumppanuuksia sekä digitaalisia palveluita. Palvelukokemuksen kehittämisessä on Metsälän mukaan olennaista ensin ymmärtää nykytila, joten ensi töikseen uusi liiketoimintajohtaja aikoo selvittää, millaiseksi Sydänsairaala tällä hetkellä koetaan niin asiakkaiden kuin henkilökunnan toimesta.
Sydänystävällinen arki on jo ennestään tuttua Metsälälle, vaikkakin uusi pesti tuo todennäköisesti mukanaan uutta tietoa sydänterveydestä.
— Arkiliikuntaa pyrin lisäämään pyöräilemällä tai kävelemällä töihin. Muutenkin liikun luonnossa ja koitan käydä jumpassa. Perheeseemme kuuluu myös kaksi hyvin terveysasioista perillä olevaa nuorta, jotka koettavat kannustaa suolan käytön vähentämiseen, Metsälä hymyilee.
Sydänhoidon huippuyksikkö katsoo eteenpäin

Toukokuussa uusiin sairaalatiloihin muuttanut Tampereen Sydänsairaala juhlisti sydänhoidon uutta aikakautta kutsuvierasavajaisten merkeissä 7. syyskuuta.
Uuden Sydänsairaalan avajaisissa teemana oli terveydenhuollon tulevaisuus. Tilaisuuden avasi Sydänsairaalan toimitusjohtaja, ylilääkäri Kari Niemelä, joka korosti puheessaan yhteistyön merkitystä sydänhoidon kehittämisessä.
— Uusi Sydänsairaalan rakennus ei sinänsä ole tärkeä, vaan se, mitä se mahdollistaa potilaan hoidossa. Olemme yhteistyössä eri toimijoiden kanssa lähteneet tutkimaan ja kehittämään sydänpotilaan hoitopolkua potilaan näkökulmasta, ei terveyspalvelujen tuottajan näkökulmasta, Niemelä sanoi avajaispuheessaan.

Kutsuvierastilaisuudessa juhlapuheen piti eduskunnan puhemies Paula Risikko, joka luovutti Sydänsairaalalle lahjaksi eduskunnan peruskorjauksesta kertovan kirjan. Puheessaan Risikko luotasi suomalaisen terveydenhuollon tulevaisuutta ja kuvaili käynnissä olevaa lainsäädäntötyön kokonaisuutta erikoissairaanhoidon kannalta.

Sydänliiton puheenjohtajanakin toimiva Risikko kiitti Sydänsairaalaa hyvästä yhteistyöstä ja nosti esille Sydänsairaalan ainutlaatuisen toimintamallin, jossa potilasjärjestö Hämeenmaan Sydänpiiri toimii sairaalan tiloissa ja on mukana kehittämässä sairaalan toimintaa.
Potilasjärjestö osana Sydänsairaalan yhteisöä
Tilaisuus toimi virallisina avajaisina myös Hämeenmaan Sydänpiirille, joka muutti Sydänsairaalan uusiin tiloihin toukokuussa. Potilasjärjestön ja sairaalan yhteistyömalli on uusi Suomessa ja sen hyödyt potilaalle voidaan nähdä jo näin pian muuton ja yhteistyön aloittamisen jälkeen, kertoi Hämeenmaan Sydänpiirin toiminnanjohtaja Ulla Harala.
— Nyt kun olemme sydänhoidon ammattilaisille näkyvillä päivittäin, uskomme, että he osaavat ohjata Sydänpiiriin paremmin kotiutus- ja kuntoutusvaiheessa. On hienoa, että olemme osa tätä yhteisöä ja tulemme tutuiksi kaikille tärkeille sidosryhmille myös tänään, kun esittelemme sydänpotilaan hoitopolkua täällä avajaisissa, Harala sanoi.

Sydänpotilaan hoitopolku on maailman kärkeä
Toimitusjohtaja Niemelä kertoi puheessaan Sydänsairaalan olevan maailman kärkeä siinä, miten nopeasti infarktipotilas saa avun ja miten hoitopolun sujuvuuteen on kiinnitetty huomiota. Sydänpotilaan hoitopolussa on kyse koko logistiikkaketjusta sairaalan sisällä, yhteistyöstä ensihoidon kanssa sekä hoidon jälkeisistä palveluista. Tähän hoitopolkuun avajaisvieraat pääsivät tutustumaan tilaisuudessa ja keskustelemaan Sydänsairaalan henkilökunnan kanssa.
Ensihoitopalveluiden päällikkö Anssi Aunola kertoi olevansa erittäin tyytyväinen Sydänsairaalan tiloihin ja toimintamalliin ensihoidon sujuvuuden näkökulmasta.
— Tiloissa on tapahtunut iso muutos entiseen verrattuna. Nyt ambulanssilla on oma sisääntulo ja tilat on suunniteltu ensihoidon kulun kannalta, mikä nopeuttaa potilaan hoitoa erityisesti akuuteissa tilanteissa. Ensihoito on myös huomioitu osana sairaalan henkilökuntaa. Nämä ovat pieniä juttuja, joista kertyy iso puro, kertoi Aunola.

Yksi juhlien arvovieraista oli 92-vuotias Reino Ruosteenoja, joka on Hämeenmaan Sydänpiirin kunniajäsen. 1960-luvulta alkaen sairaalavirassa ja Sydänpiirin hallituksessa vaikuttanut Ruosteenoja on ollut mukana kehittämässä sydänpotilaan erikoistutkimuksia ja sepelvaltimotutkimusta ja nähnyt sydänhoidon kehittymisen vuosikymmenien aikana.
—Aika mielenkiintoinen ja hieno kokemus olla mukana juhlistamassa uutta Sydänsairaalaa tänään, Ruosteenoja sanoi.


Lue lisää
Sydänsairastuneen läheisille vertaisryhmä Hämeenmaan Sydänpiirissä

Oletko sydänsairastuneen läheinen? Vertaisryhmä sydänsairastuneen läheisille kokoontuu Sydänsairaalassa Hämeenmaan Sydänpiirin olohuoneessa Tampereen Sydänsairaalassa (Ensitie 4, 1. krs.) kerran kuussa. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden tavata toisia läheisiä, kuunnella ja keskustella yhteisistä asioista. Jokaisella kokoontumiskerralla on oma teema.
Seuraava tapaaminen on torstaina 25.10.2018 klo 14.00-15.30. Voit vain tulla mukaan (ei ennakkoilmoittautumista) tai kysyä lisätietoa vetäjiltä: Anita puh. 050 349 6117 tai Sinikka puh. 050 590 3099.
Vertaisryhmän vetäjät ovat Sydänliiton kouluttamia vertaistukihenkilöitä, itsekin sydänsairastuneiden läheisiä.
Tervetuloa mukaan!
Rytmivalvuri- ja tahdistinasennukset osaksi Helsingin Sydänsairaalan palvelutarjontaa

Helsingin Sydänsairaala aloittaa rytmivalvuri- ja tahdistinasennukset syyskuussa 2018.
Sydänsairaalan Helsingin toimipisteessä tehdään perustutkimuksia ja päivätoimenpiteitä, joiden lisäksi toimipisteessä on kardiologian ja sydän- ja rintakirurgian vastaanotto. Olemassa olevat palvelut, kuten sydämen ultraäänitutkimukset, Holter-tutkimukset, rasituskokeet, rytminsiirrot, varjoainekuvaukset ja pallolaajennushoidot säilyvät ennallaan.
Sydänsairaalan palvelut ovat käytettävissä normaalin lähetekäytännön mukaisesti, jos lääkäri arvioi, että kardiologiset jatkotutkimukset tai -hoidot ovat tarpeellisia. Helsingin Sydänsairaalassa palvelulupaus julkisen sektorin asiakkaille on 12 arkipäivää lähetteen saapumisesta.
Miten hoitoon Helsingin Sydänsairaalaan?
Kun tarvitset kiireetöntä hoitoa, voit julkisen sektorin asiakkaana valita Helsingin Sydänsairaalan erikoissairaanhoidon hoitopaikaksesi.
Julkisen sektorin erikoissairaanhoidon valinnanvapautta käytettäessä hoito maksaa julkisen asiakasmaksun verran. Esimerkkihintoja:
- Kardiologin käynti sisältäen sydämen ultraäänitutkimuksen 35,30 euroa
- Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus 47,90 euroa
- Tahdistimen asennus 47,90 euroa
Tietoa Sydänsairaalasta
Sydänsairaalassa tutkitaan ja hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista ja sydän- ja rintaelinkirurgista selvittelyä tai hoitoa. Sydänsairaala on kunnallinen sairaala ja kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonserniin. Sydänsairaalan omistavat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (PSHP, 94%) ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (KHSHP, 6%).
Sydänsairaalassa työskentelee lähes 500 sydänhoidon asiantuntijaa, joista noin 75 on lääkäreitä. Vuonna 2017 Sydänsairaalan erikoisalahoitojaksojen yhteismäärä oli noin 8 200 kappaletta ja avohoitotapahtumien määrä vajaat 60 000 kappaletta.
Lue lisää
Julkiseen terveydenhuoltoon lääkärin lähetteellä
Mitä tarkoittaa hoitopaikan valinnanvapaus?